Tutkijatyön taipaleella

Tehdään se mikä on mahdollista. Mietitään ensiksi mikä on mahdollista ja ryhdytään sitten rupeamaan.

Väitöskirjan aiheenani on mahdollistaminen viranomaistoiminnassa. Aihetta ei ole kovin paljon tutkittu, vaikka tarve on näkyvillä entistä voimakkaammin julkisessa keskustelussa. Byrokratian ja normien purkutalkoita peräänkuulutetaan jo kaikkialla. Aloittavana tutkijana olen hakenut aineistoja tietokannoista ja katsellut, mitä on tutkittu, kirjoitettu ja julkaistu tämän aiheen tiimoilla. Asiasanaparilla, viranomainen ja mahdollistaminen, ei tule yhtään osumaa. Tämä voi kertoa mahdottomuudesta tai sitten vain siitä, että näitä sanoja ei ole vain ajateltu koskaan yhdistettävän luontaisesti toisiinsa.

Olen aloittanut viime vuoden elokuussa Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkijahotellissa väitöskirjatyön tekemistä. Jatko-opiskelijana olen Vaasan yliopiston hallintotieteiden tohtorikoulutusohjelmassa, pääaineena aluetiede. Olen innostunut aiheestani. Tutkimuskysymykset kumpuavat omista kokemuksistani työskennellessäni reilun kaksikymmentäviisi vuotta maaseutuhallinnon parissa. Kysymyksinä on kuinka viranomaiset edistävät innovaatioiden syntymistä maaseudulla ja mikä on yrittäjyyden paikan merkitys viranomaisten toiminnassa. Maaseudun elinvoimaisuus ja tasapainoinen aluekehitys on EU- ja kansallisen tason tavoitteena maaseudun kehittämisohjelmissa. Kuinka tavoitteet toteutuvat käytännössä, tehdäänkö tavoitteiden eteen kaikki se, mikä olisi mahdollista. Tätä haluan tutkia.

Päivi Kujala

MMM, agronomi

Hallintotieteiden tohtorikoulutusohjelma, Vaasan yliopisto

Keittiösosiologiaa

Olen tehnyt väitöskirjaani nyt vajaan vuoden ja huomaan että tutkijan identiteettini on vähitellen löytymässä. Toki olen ollut jonkun aikaa yliopistolla myös töissä, joten minua ei varsinaisesti heitetty kylmään päähän vaan sukelsin sinne ihan itse tiedostaen sen vaarat ja ihmeellisyydet. Valitettavasti nämä vaarat ovat ennemminkin realisoituneet taloudellisena riskinä ja ehkä lähiympäristön (lue miehen) kuormittumisena kuin varinaisina tieteellisinä kriiseinä. Päinvastoin, täydellinen keskittyminen tieteeseen on ollut huikeaa. Voiko olla mahtavampaa työtä – päivät kuluvat kirjoja ja artikkeleita kahlaten ja uutta tietoa etsien. Välillä syntyy läpimurtoja, jotka ainakin jossain muodossa siirtyvät myös omaan paperiin.

Ihmistieteiden tutkijana saan olla myös ihan luvalla kiinnostunut tavallisista ihmisistä. Tämä ihmisten tutkiminen on toisaalta saanut jo ehkä hieman huvittaviakin muotoja vapaa-aikani puolella. Olen huomannut analysoivani monia sosiaalisia tilanteita joihin itse osallistun: jumppatunteja, vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmää, ystävieni äänestyskäyttäytymistä jne. Olenkin luonut tälle oman käsitteen keittiösosiologia. En analysoi ihmisten käyttäytymistä psykologian kannalta vaan nimenomaan sosiaalisten käytäntöjen kautta. Miten esimerkiksi tehdastyöläisen puhetapaan ja maailmankuvaan on mahdollisesti vaikuttanut 30-vuotinen työura tehtaassa. Joskus stereotypiat toteutuvat ja joskus rikkoontuvat, mitkä molemmat on mahtavia – ainakin sosiaalisia käytäntöjä tutkivan tutkijan mielestä.

Sitten siihen lähiympäristön kuormittamiseen. Tutkijan työ on aika yksinäistä, siis ainakin väitöskirjan tekeminen. Yrität sekä saada otteen tutkimukseesi liittyvistä käsitteistä ja ilmiöistä että tuottamaan jotain uutta tietoa näihin käsitteisiin ja ilmiöihin liittyen. Tämä vaatii ainakin minulta paljon lukemista ja sitten sitä reflektointia. Ja se reflektointihan tarvitsee aikaa ja joskus myös heijastuspintaa. Heijastuspintana toimii minulle usein lähiympäristöni eli siis mieheni. Nyt siirrytäänkin keittiösosiologiaan part two. Nimi viittaa tässä kohtaa juurikin keittiöön, joka toimii usein tämän reflektoinnin näyttämönä. Usein minulla on pakonomainen tarve ruveta keskustelemaan päiväni aikana lukemistani asioista. Tai no keskustelu on ehkä väärä sana, koska tilannehan ei ole kovin tasaväkinen – itse olen käyttänyt mahdollisesti koko päivän jonkun käsitteen tai ilmiön ymmärtämiseen, toisin kun mieheni joka on siirtynyt siihen keittiöön ihan reaalimaailman ympyröistä. Siinä minä sitten reflektoin ja mieheni toimii heijastuspintana, todellisuudessa hän keskittyy enemmän ruuan valmistamiseen kuin ajatusteni sisäistämiseen tai siltä musta ainakin tuntuu kun se ei heti tajua jotain asiaa, mikä alkaa minulle itsellekin hahmottua vasta koko päivän työstämisen jälkeen. Toimin siis kuin vanhanaikainen opettaja – kaadan tietoa mieheni niskaan. Onneksi kyse ei ole nyt mieheni oppimisesta vaan minun, joka vaatii tämän itse reflektoinnin, mieheni pienellä avustuksella.

Että sellaisessa pisteessä on tutkijan identiteettini kehittyminen tällä kohtaa. Hyvin antoisa oppimisprosessi itselleni, jokseenkin kuormittava lähiympäristölle. Ja juu, ymmärrän jos kesän puutarhakutsut jää minulle lähettämättä – kuka nyt haluaa yli-innokasta tutkijanalkua juhliaan ja juhlijoitaan analysoimaan. Pieneksi puolustukseni kuitenkin sanon, että tämä kaikki prosessointi tapahtuu oman pienen pääni sisällä ja minä analysoin en arvostele. Ja olen ehdottomasti viimeisenä se juhlien ”urpo”, joka kovaan ääneen kommentoi juhlia tai juhlijoita.

Emilia Kangas
tutkija
Jyväskylän yliopisto, Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkijahotelli

Kohti yhteisöllisempää tutkimusta

Uuden hallitusohjelman myötä on jälleen meidän tutkijoiden horisonttiin ilmestynyt synkkiä pilviä. Koulutukseen ja tutkimustoimintaan kohdistuvat leikkaukset ovat saaneet uutta tietoa leipätyönään tuottavat tahot huolestumaan. Onkin aiheellisesti muistutettu, että tutkimus- ja innovaatiotoimintaan panostaminen on äärimmäisen tärkeää kilpailukyvyn kohentamiseksi. Valtion taloustilanne on siinä jamassa, että korjausliikkeeseen lienee itse kunkin taivuttava. Tilannetta ei kannata siis jäädä surkuttelemaan, vaan on käännettävä vallitseva tilanne parhain päin. Kunkin on kaivettava esiin sisäinen Koskelan Jussinsa ja kuokittava tämä kuvaannollinen suo tuottavaksi peltomaaksi.

Tehdyt päätökset heijastuvat myös kotimaakuntaamme. Esimerkiksi lupaavasti käynnistynyt Innovatiiviset kaupungit-ohjelma päätettiin keskeyttää. Seinäjoki vastaa kyseisen ohjelman ruokaratkaisuihin keskittyvän osion koordinoinnista. Tutkimusrahoituksen suhteen tilanne ei Etelä-Pohjanmaalla kuitenkaan lyhyen ajan sisällä muutu. Alueellinen tutkimus rahoitetaan pääosin kilpaillun apu- ja hankerahoituksen avulla, jota täydentävät alueen kunnat sekä elinkeinoelämän kumppanit. Seinäjoen yliopistokeskuksessa ja ammattikorkeakoulussa toimivat tahot siis jatkavat entiseen tahtiin alueen toimijoiden tarpeisiin keskittyvää tutkimustyötä. Toki jaossa oleva kokonaispotti tulee jatkossa pienenemään. Onkin pyrittävä entistä aktiivisemmin etsimään rahoitusta suoraan EU:n tutkimusohjelmista.

Käytössä olevien resurssien vähentyessä toimijoille lankeaa suuri vastuu. Tulevaisuudessa on vähemmillä rahalla ja henkilömäärällä tuotettava entistä vaikuttavampaa tutkimusta. Tämä edellyttää uudenlaisia tapoja koota osaajat ja yhteen ja tuottaa monitieteistä tutkimusta. Etelä-Pohjanmaan vahvuuksia ovat eittämättä tiiviit verkostot, joustavuus, aito monitieteisyys ja ruokaketjuun liittyvä osaaminen. Lisää osaajia ruokaketjun tarpeisiin koulii maaliskuun alusta toimintansa aloittanut Biotalouden tutkijahotelli. Biotalous on termi, joka tiivistettynä tarkoittaa luonnon uusiutuvien resurssien hyödyntämistä ja jalostamista uusiksi tuotteiksi. Eipä muuten tainnut Koskelan Jussikaan hoksata harjoittavansa trendikästä biotaloutta.

Sen lisäksi, että se tarjoaa tutkijoille tutkimuksen tekemisen mahdollistavat puitteet, on se myös paljon muutakin. Tavoitteena on lisätä maakunnassa työskentelevien biotalouden tutkijoiden määrää ja saattaa heidät yhteen. Parhaillaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun vetämänä käynnistetään AgroBiotalous Seinäjoki-hanketta. Sen tavoitteena on luoda fyysiset puitteet tarjoamalla uudenlainen osaajayhteisö luonnonvara-aloilla toimiville. Tutkijoiden ristipölytyksen toivotaan synnyttävän entistä villimpiä avauksia, joista tulevaisuudessa voisi syntyä Suomelle uusia vientituotteita.

Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, että mahdollisuuksia riittää kiinnostuneille. Myös alueen ulkopuolella toimivat tutkijat ovat enemmän kuin tervetulleita yhteisöön. Voin henkilökohtaisesti tutkijahotellin asukkaana antaa vahvan puoltolauseen tutkijanuralle heittäytymistä pohtivalle. Puitteet ovat niin hyvät, että meidän tutkijoiden täytyy enää huolehtia ainoastaan tutkimuksen tekemisestä. Helppoa, eikö?

Tommi Kumpulainen
tutkija
Turun yliopisto, Seinäjoen tutkijahotelli

Kärki kohti biotalouden tutkimusta

Seinäjoen tutkijahotellin valintaprosessi on taas meneillään. Hakemassa on graduntekijöitä, väitöskirjan tekijöitä ja jo väitelleitä tutkijoita. Tutkijakaarti siis monipuolistuu ja toivottavasti saamme jatkossa mukaan myös ammattikorkeakoulun päättötyötään tekeviä. Muutaman viikon opintovapaa ja työn tekeminen tutkijayhteisössä voisi tuoda työhön aivan uusia ulottuvuuksia.

Kevään aikana tutkijahotellin tavoitteeksi tuli saada mukaan lisää biotalouden tutkijoita ja siinä erityisesti ruokajärjestelmätutkijoita. Kyse on siitä perinteisestä pellolta pöytään -ketjusta joka sisältää myös logistiikan, tuotekehityksen ja energian tutkimusta.

Seinäjoen läheisyydestä löytyy paljon ruokaketjuun liittyviä yrityksiä joista on helppo löytää itselleen tutkimuskumppani joka taatusti haluaa hyödyntää saatuja tuloksia. Hyvänä esimerkkinä toimii agroteknologia http://www.agrotechnology.fi/?language=en-gb

Kannattaa pitää oma kynnys alhaalla ja ottaa yliopistokeskukseen yhteyttä…jos vähänkin siltä tuntuu. http://www.ucs.fi/index.php/tutkijahotelli/mukaan

Uusi vuosi ja uusia tuulia

Vuosi vaihtui ja Seinäjoen Tutkijahotellin nimi muutettiin Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkijahotelliksi . Arjessa puhutaan kuitenkin edelleen lyhyesti ”tutkijahotellista”. Hyvä niin.

Vuodenvaihde toi myös mukanaan uusia tutkijoita jotka haluavat mukaan toimintaan. Tänä vuonna näyttäisi olevan tulossa useampia tutkijahotellilaisten väitöstilaisuuksia ja niiden myötä uusia tutkijoita saapuu tilalle. Tekemisen tueksi vuoden vaihteessa käynnistyi kehittämishanke (CRR) joka lisää yhteistyötä työelämän ja työnantajien kanssa. Tutkijahotelli laajenee eikä se ole enää ensisijaisesti jatko-opiskelijoiden työyhteisö. CRR-hankkeen tavoitteena on laajentaa tutkijahotelli palvelemaan koko Etelä-Pohjanmaan tutkijaverkostoa gradun tekijöistä post doc –tutkijoihin. Tavoitteena on löytää uusia tutkimuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja kehittää samalla etsinnän tapoja sekä löytää uusia yhteistyökumppaneita.

Näillä eväillä uusi vuosi käynnistyy ja tulevaisuus näyttää hyvältä…

Esa Vuorenmaa

Minne asiantuntijuus on menossa?

Tutkijahotellissa pitää majaansa moni oman alansa asiantuntija. Toimittaja Riitta Nikkarikoski toteaa Ilkassa julkaistussa Aseman valot –kolumnissaan (14.8.2013), että yliopistokeskuksen tutkijoiden asiantuntijuus ei ole lähtöisin Seinäjoelta, vaan Tampereen, Helsingin ja Vaasan yliopistoista. Tutkimusjohtaja Juha Alarinta huomauttaa vastineessaan (Ilkka 20.8.2013) että asiantuntijuutta tulee yliopistokeskukseen myös ulkomaisista yliopistoista.

Itseni lailla erityisesti tutkijahotelliin tullaan myös Jyväskylän yliopistosta, eikä niin vähäiselläkään volyymilla: parhaimmillaan puolet hotellin asukeista on ollut kirjoilla siellä. Monen koti on kuitenkin samanaikaisesti ollut Seinäjoella, joten väitteeseen siitä, ettei asiantuntijuus ole lähtöisin Seinäjoelta, on suhtauduttava varauksella.

Nikkarikoski väittää, että tutkijahotelli antaa mallin ainakin kahdella paikkakunnalla asumisesta jolloin ”kotona Helsingissä saattaa odottaa työhuone tyhjillään”. Kahden kodin asuminen ei liene vierasta tietotyö- ja yritysmarkkinoilla muutenkaan, joten tutkijahotellia tuskin voi syyttää tämän mallin synnyttämisestä. Eikä kaikkien kohdalla edes mallin ylläpitämisestä: apurahalla väitöskirjaa tekevät eivät ole työsuhteessa sen enempää kotiyliopistoonsa kuin yliopistokeskukseenkaan. Täten esimerkiksi itselläni ei ainakaan toistaiseksi ole työpöytää saati työhuonetta Jyväskylässä—työryhmä sen sijaan löytyy, ja hyvä ryhmä onkin.

Olen samaa mieltä Nikkarikosken kanssa siitä, että yliopistokeskuksen ja Seinäjoen kannalta väliaikaisuuden kulttuuri ei ole hyvä asia. Se ei ole hyvä myöskään yliopistojen kannalta, eikä varsinkaan työntekijöiden ja asiakkaiden kannalta. Kun projektiluonteisuus ja liikkuvuus nyt kuitenkin kuuluvat nykypäivän akatemiaan, sen kanssa on elettävä ja yritettävä pärjätä, ja sehän täälläpäin kuulemma osataan.

Siksi ei kai ole niin väliä sillä, mistä asiantuntijuus on lähtöisin, vaan sillä, minne se on menossa ja jäämässä. Sillä, minne me hotellitutkijat tulevaisuutemme rakennamme, on sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia hyvinvointiin niin yksilöiden, perheiden, työelämän, politiikan ja—ai niin—kuntataloudenkin tasolla. Siis yliopistokeskuksen tutkimusryhmät ja organisaatiot huomio! Meitä hotellin asukkeja saa kutsua myös käymään taloksi.

 

Henna Jousmäki

Musiikista, kielestä, paikasta, liikkeestä, aatteista ja yhteiskunnasta kiinnostunut poikkitieteilijä

Entäs työssäolevat jatko-opiskelijat?

Kesä on kääntymässä syksyyn Tutkijahotellissakin ja mukana olevat 12 eteläpohjalaistutkijaa ovat palailleet kesälomiltaan. Suurin osa työskenteli kuitenkin kesänkin aikana hyödyntäen sateisia tai muuten vain kirjoittamiseen sopivia päiviä. Tutkimukset etenevät ja artikkeleitakin näyttäisi syntyvän mukavaan tahtiin. Lähellä kotia oleva työtila joka tukee tutkimuksen tekemistä, näyttäisi ansainneen paikkansa

Tutkijahotelli palvelee nykymuodossaan parhaiten kokoaikaisia tutkijoita jotka työskentelevät esimerkiksi apurahan turvin. Osa jatko-opiskelijoista työskentelee kuitenkin pienissä yrityksissä joista irtautuminen pariksi vuodeksi on täysin mahdotonta. Osa taas on työn puolesta mukana erilaisissa tutkimusprojekteista joissa olisi ainesta väitöskirjaan jos prosessia vain tuettaisiin riittävästi. Näissä tapauksissa tutkimuksen tulokset ja tutkijan oman osaamisen kasvu palvelee suoraan myös työnantajaa. Ensi vuoden alusta alkaen Tutkijahotellin toimintaa olisikin tarkoitus kehittää niin, että se tukisi paremmin myös työssäolevia jatko-opiskelijoita. Mikäli olet kiinnostunut asiasta vaikka työnantajan edustajana niin ota syksyn aikana yhteyttä Seinäjoen yliopistokeskukseen. Mukana kehittämisessä on jo yrityksiä mutta parille olisi vielä tilausta. Yhteystiedot löydät netistä www.ucs.fi.

Tieteen kieli avautuu vähitellen

Seinäjoella on järjestetty Tampereen yliopiston alaisia tietojärjestelmätieteen jatkokoulutusseminaareja toistakymmentä vuotta. En tiedä tarkalleen, milloin seminaarit alkoivat, mutta itse liityin mukaan vuonna 2001 gradua suunnitellessani. Vaikka seminaari oli pääasiassa tarkoitettu väitöskirjan tekijöille, siihen saivat tulla  mukaan myös graduntekijät. Myös muiden yliopistojen ja tieteenalojen opiskelijat olivat tervetulleita. Seminaarin vetäjä oli professori Pertti Järvinen Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyopin laitokselta. Seminaarin kulku oli aina samanlainen: ensin käsiteltiin tutkimussuunnitelmat, sen jälkeen käytiin läpi luettavana olleet kolme tieteellistä artikkelia. Jos jostakin artikkelista oli tehnyt referaatin, sai opintoviikkoja. Itse pääasiassa istuin ja ihmettelin, koska tuntui, etten ymmärtänyt mitään. Osallistujat puhuivat kyllä suomea, mutta se oli kuin jotakin outoa murretta. Istumallakin sain kuitenkin kerättyä kahden vuoden aikana ne muutamat opintoviikot, jotka vielä puuttuivat syventävistä opinnoistani. Vuosien mittaan aloin ymmärtää tutkijoiden kieltä, kun kävin seminaareissa säännöllisesti. Lopulta myös väitöskirjan tekeminen alkoi kiinnostaa.

Viileän hämärästä kammiosta

Jotain vikaa taitaa maailmassa olla kun suomessa on helle jo toukokuussa. Tätä asia onneksi korjaantuu sillä, että tutkijahotellissa on tehokas ilmastointi ja hyvät sälekaihtimet. Seuraavan kerran tarvitsee hikoilla vasta kotimatkalla polkupyörällä. Täysillä pitää tietysti ajaa.

Muutenkin tutkijahotellin puitteet ovat kunnossa. Netti pelaa, tulostin toimii eikä paperi lopu kesken. Kahvihuoneessa on hyvää seuraa ja kaikesta voi puhua ja herkästi myös puhutaan. Kahvia on usein ja se on joskus myös juotavaksi kelpaavaa.

Toisinaan tutkimus etenee vauhdilla, mutta toisinaan ei yrityksestä huolimatta tapahdu mitään. Parasta mitä tutkijalle voi tällöin tarjota, on vaihtoehtoista mutta kuitenkin tutkimusta tukevaa toimintaa. Toisten tutkijoiden auttaminen auttaa usein myös itseään ja väkipakolla tehtävät esitelmät selkeyttävät kyllä omiakin ajatuksia. Tutkijahotellin tarjoama työyhteisö on muodostunut minulle tärkeäksi, jos ei nyt aivan tutkimuksen niin ainakin sosiaalisen elämän olemassaolon kannalta.

Tämä viikko vielä ja sitten alkaa kesäloma. Ei toki minulla, mutta vaimolla ja lapsilla. Rauhalliset aamupäivät loppuvat ja tutkijahotellin työtilan tärkeys korostuu entisestään.

Mikko Männikkö
Matematiikan väitöskirjatutkija

Tutkijahotellin kesävieraita?

Tutkijahotellissa olevien jatko-opiskelijoiden ja tutkijoiden määrä kasvaa jälleen. Huhtikuun kokouksessa mukaan valittiin jälleen kaksi uutta väitöskirjantekijää ja ”pikkutilassa” ollut ”iltatutkija” palasi jälleen kokoaikaiseksi jatko-opiskelijaksi. Järjestelimme tiloja ja hankimme Vaasan yliopiston puolelta kaksi lisäpaikkaa johon innokkaimmat siirtyvät jo alkukesästä. Logistiikasta väitöskirjaa tekevä tutkija kun oivalsi saavansa Vaasan yliopiston läheisyydestä uusia kontakteja verkostoonsa!!

Kesä on oivallista aikaa myös ”sivutoimisille” jatko-opiskelijoille ja kesäajan paikkaa kyselevät jatko-opiskelijat näyttäisivät olevan kasvava lähestyjäryhmä. Kysyä kannattaa aina eli jos etsit itsellesi lyhyt- tai pidempiaikaista työtilaa niin ota yhteyttä ja kysy lisää.

http://www.ucs.fi

Esa Vuorenmaa / UCS/Tay